Kategoriat
B (Helsinki-Parainen)

M-97 (1942) – sukellusvene

M-tyypin (pituus 37,8/44,5m) sukellusveneet olivat pieniä rannikkosukellusveneitä. Ne olivat yksirunkoisia, joiden aseistukseen kuului vain kaksi torpedoa. Tätä tyyppiä rakennettiin yhteensä 152 kappaletta, joista ensimmäinen laskettiin vesille vuonna 1933.

Vuoden 1942 sotakesänä NL menetti yhteensä 12 sukellusvenettä, joista pieni M-97 oli yksi. M-97 aloitti neljännen sotaretkensä ennen kesän NL:n varsinaisia vastaiskuja lähtemällä tiedusteluretkelle. Seuraavalle järjestyksessä viidennelle ja viimeiselle retkelleen saman vuoden elokuussa. Sukellusveneen tiedetään lähteneen Lavansaaresta kohti sille määrättyä toiminta-aluetta Suomenlahden suulla, jossa vihollisen miinoitteiden suojaamat väylät kulkivat Tallinnasta Helsinkiin. Suursaaren sivuutettuaan M-97 oli kohdannut kaksi suomalaista vartiomoottorivenettä (VMV 1 ja VMV 2) Tiiskerin etäläpuolella. Vihollisalukset tulittivat neuvostosukellusvettä tykeillä saaden useita osumia sen runkoon. Lisäksi ne heittivät pakoon pyrkivän ja sukeltavan vihollisen perään seitsemän syvyyspommia. Tästä hyökkäyksestä M-97 selvisi, mutta sen kulku kuultiin Porkkala-Kallbådan länsipuolella 4.9 ja paikalle hälytettiin taas vartiomoottoriveneet. Nämä tekivät syvyyspommihyökkäyksen ja myöhemmin paikalle tullut suomalainen lentokone RI-137 pudotti meren pinnalle jääneeseen öljyjanaan syvyyspommin. Tästäkin hyökkäyksestä M-97 selvisi, mutta sen onni loppui sen ajettua Nashorn-kentän miinaan Porkkalanniemen edustalla. Koko sen 20 henkinen miehistä menehtyi. M-97 hylky, jonka keulan miinaräjähdys on tuhonnut, löytyi vuonna 1990 Porkkala-Kallbådan majakan kaakkoispuolelta 50 metrin syvyydestä (piste 59:50P / 24:30I). Veneen keula on murskana komentosillasta eteenpäin miinaanajon seurauksena.(Antti Valkonen, Neuvostoliiton sukellusveneet Itämerellä 1941-1945. Koala-kustannus 2020, s. 46)

(Iltasanomat 11.8.2004)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *