Raahessa vuonna 1832 rakennettu parkki, joka sittemmin takiloitiin prikiksi. Mitat: 93′ x 26’70 x 14’25. Aluksella oli 13-14 hengen miehistö. Hukkunut miehistöineen loppuvuodesta 1852. Raahen purjelaivat ja niiden päällystöt 1800-luvulla. Koonnut Kai Snellman. Raahen museon julkaisuja nro 8. Kolmas painos 2006, s. 80
Tekijä: Jukka Sulku
Englannin Harbour Dockin Irvinen telakalla vuonna 1903 rakennettu höyrylaiva. 70,3 x 10,7 m, 1.375 grt. Mobilisoitiin Venjän laivastoon elokuussa 1915. Poistettiin välillä palvelukseksesta, mutta palasi palvelukseen 1923, jolloin nimettiin Metallistiksi. Upposi erään tiedon mukaan suomalaisten tai saksalaisten tykkitulessa Hangon luona jatkosodassa 26.7.1941. Itämeri 1914-1921, Mirko Harjula. Book on Demand GmbH, s. 264 Wrecksite.eu
Saksan Flensburgissa vuonna 1894 rakennettu rahtilaiva, jonka alkuperäinen nimi oli Martha. Mitat 70,7 x 10,5 m, 1.261 tn. Venäläiset pidättivät Ensimmäisen Maailman sodan sytyttyä ja nimesivät aluksen uudelleen Izeksi. Saksalainen sukellusvene U-19 torpedoi Tammisaaren lähellä 12.9.1916. Itämeri 1914-1921, Mirko Harjula. Book on Demand GmbH, s. 260 Uboat.net
Artfago (1964) – höyrylaiva
Rakennettu 1869 Bergsunds Mekaniska Verkstadissa, Tukholmassa suomalaiseksi Ahkera-nimiseksi matkustajahöyrylaivaksi. Tekniset mitat: 31,17 x 5,52 x 2,20 m, – 80,58 nrt. Laiva takavarikoitiin Venjälle, mutta sittemmin palautettiin. Upposi Airistolla, nostettiin ja nimettiin sen jälkeen Artfagoksi. Upposi lopullisesti Hangon Tulliniemen luona vuonna 1964 Koppnäsuddenin rantaan. Sinne se jätettiin hylyksi ja se on peitetty täytemaalla satama-aluetta laajennettaessa. Itämeri […]
Vesta (1918) – höyrylaiva
Pakenevat punaiset räjäyttivät Mäntyluodossa suomalaisen höyrylaiva Vestan 18.4.1918. Itämeri 1914-1921, Mirko Harjula. Book on Demand GmbH, s. 188
Kaleva (1918) – höyrylaiva
Pakenevat punaiset räjäyttivät suomalaisen höyrylaivan Mäntyluodossa 18.4.1918. Itämeri 1914-1921, Mirko Harjula. Book on Demand GmbH, s. 188
Iris (1918) – höyrylaiva
Pakenevat punaiset polttivat suomalaisen höyrylaiva Iriksen Mäntyluodossa 18.4.1918. Itämeri 1914-1921, Mirko Harjula. Book on Demand GmbH, s. 188
Vilpas (1918) – hinaaja
Pakenevat punaiset upottivat hinaaja Vilppaan Porissa 13.4.1918. Itämeri 1914-1921, Mirko Harjula. Book on Demand GmbH, s. 187
Ceres (1915) – höyrylaiva
Ahvenanmaan eteläpuolella hollantilainen höyrylaica Ceres tuhoutui 25.6.1915 venäläiseen miinaan. Itämeri 1914-1921, Mirko Harjula. Book on Demand GmbH, s. 185
Norra Sverige (1916) – höyrylaiva
Saksalainen U-vene upotti Luvian Säpillä ruotsalaisen höyrylaiva Norra Sverigen 7.12.1914. Turmassa kuoli 19 aluksella ollutta. Itämeri 1914-1921, Mirko Harjula. Book on Demand GmbH, s. 185
Venäläiset upottivat saksalaisen höyrylaiva Ravensbergin Hangon sataman tukkeeksi 1.8.1914. Itämeri 1914-1921, Mirko Harjula. Book on Demand GmbH, s. 185
Alcor (1914) – höyrylaiva
Venäläiset upottivat hollantilaisen höyrylaiva Alcorin 1.8.1914 Hangon sataman tukkeeksi. Itämeri 1914-1921, Mirko Harjula. Book on Demand GmbH, s. 185
MT-3 (1919) – raivaaja
Suomen nuori laivasto menetti raivaaja MT-3:n 27.9.1919 kun se ajoi Helsingin edustalla Ryssänkarille ja upposi. Itämeri 1914-1921, Mirko Harjula. Book on Demand GmbH, s. 184, 235
Saturn (1918) – raivaaja
Raivaaja Saturn tuhoutui 1.4.1918 Hangon väylällä miinaan. Yhdeksän merimiestä menetti henkensä. Itämeri 1914-1921, Mirko Harjula. Book on Demand GmbH, s. 184 Wrecksite.eu
Gepard (1917) – sukellusvene
Sukellusvene Gepard tuhoutui 22.10.1917 partioretkellä Porkkalan eteläpuolella. Onnettomuus vaati 35 merimiehen hengen. Itämeri 1914-1921, Mirko Harjula. Book on Demand GmbH, s. 174
Tärnan (1853) – jaala
Vuonna 1846 rakennettu jaala, vetoisuus 33 tonnia. Aluksella oli kahden hengen miehistö. Alus poistettiin Tenholan laivarekisteristä vuonna 1853 sattuneen haaksirikon jälkeen. Under Västnyländska Segel 1840-1898, Jan-Per Börman. Hensingfors 1980, s. 249
Striden (1871) – kuunari
Vuonna 1857 rakennettu kuunari, vetoisuus 67 tonnia. Kuunari poistettiin Inkoon laivarekisteristä vuonna 1871 sattuneen haaksirikon jälkeen. Under Västnyländska Segel 1840-1898, Jan-Per Börman. Hensingfors 1980, s. 243
Sophia (1843) – jahti
Vuonna 1820 rakennettu jahti Sophia, vetoisuus 15 tonnia. Jahdilla oli kahden hengen miehistö. Poistettiin Tenholan laivarekisteristä vuonna 1843 sattuneen haaksirikon jälkeen. Under Västnyländska Segel 1840-1898, Jan-Per Börman. Hensingfors 1980, s. 242
Olga (1884) – kaljaasi
Raaseporin Korsnäsistä kotoisin ollut kaljaasi Olga oli lähtenyt toukokuussa 1884 Kaskisista perusnalastissa kohti Ruotsin Sundsvallia mutta sen arveltiin hukkuneen miehineen päivineen vallinneessa ankarassa lumimyrskyssä. Nya Pressen 16.5.1884 no 132
Sofia (1884) – kuunari
Kuunari Sopia oli rakennettu Inkoon Elgsjössä vuonna 1874 ja oli vetoisuudeltaan 235 tonnia. Aluksella oli kymmenhenkinen miehistö. Sofia poistettiin Inkoon laivarekisteristä vuonna 1884 sattuneen haaksirikon jälkeen. Sofia (kapt. J.M. Wichström) oli lähtenyt St Ybesistä (?) Wingaan (?) 9.1.1884, mutta aluksesta ja sen miehistöstä ei sen jälkeen oltu kuultu mitään. Under Västnyländska Segel 1840-1898, Jan-Per Börman. […]
Sampo (1856) – kuunari
Vuonna 1853 rakennettu kuunari, vetoisuus 56 tonnia. Kolmehenkinen miehistö. Poistettiin Pohjan laivarekisteristä vuonna 1856 sattuneen haaksirikon jälkeen. Onnettomuudesta kuitattiin 1.600:- vakuutuskorvaukset. Under Västnyländska Segel 1840-1898, Jan-Per Börman. Hensingfors 1980, s. 237
Porthan (1876) – kuunari
Vuonna 1865 Hiittisissä rakennettu kuunari. Vetoisuus 146 tonnia, seitsenhenkinen miehistö. Poistettiin Tenholan laivarekisteristä vuonna 1876 sattuneen haaksirikon jälkeen. Under Västnyländska Segel 1840-1898, Jan-Per Börman. Hensingfors 1980, s. 234
Olga (1880) – kuunari
Vuonna 1860 Oulussa rakennettu kuunari. Vetoisuus 72 tonnia, seitsenhenkinen miehistö. Poistettiin Pohjan laivarekisteristä vuonna 1880 sattuneen haaksirikon jälkeen. Under Västnyländska Segel 1840-1898, Jan-Per Börman. Hensingfors 1980, s. 231
Nordenstjernan (1859) – jahti
Jahti Nordenstjernan (vetoisuus 19 tonnia) poistettiin Tenholan laivarekisteristä vuonna 1859 sattuneen haaksirikon jälkeen. Under Västnyländska Segel 1840-1898, Jan-Per Börman. Hensingfors 1980, s. 228
Lotta Maria (1845) – kaljaasi
Vuonna 1841 rakennettu 72 tonnin vetoinen kaljaasi. Poistettiin Tenholan laivarekisteristä vuonna 1845 sattuneen haaksirikon jälkeen. Under Västnyländska Segel 1840-1898, Jan-Per Börman. Hensingfors 1980, s. 221
Kondor (1894) – kaljaasi
Korsundissa vuonna 1892 rakennettu 63 tonninen kaljaasi, jossa viisihenkinen miehistö. Poistettiin Bromarvin laivarekisteristä vuonna 1894 sattuneen haaksirikon jälkeen. Under Västnyländska Segel 1840-1898, Jan-Per Börman. Hensingfors 1980, s. 218
Juni (1892) – jahti
Kemiöläisvarvilla vuonna 1883 rakennettu 29 tonninen jahti, jossa kaksihenkinen miehistö. Poistettiin Inkoon laivarekisteristä vuonna 1892 sattuneen haaksirikon jälkeen. Under Västnyländska Segel 1840-1898, Jan-Per Börman. Hensingfors 1980, s. 214
John (1872) – kuunari
Bromarvin Kägrassa vuonna 1875 rakennettu kuunari tuhoutui ensimmäisellä matkallaan. Aluksen veroisuus oli 154 tonnia ja sillä oli kymmenhenkinen miehistö. Under Västnyländska Segel 1840-1898, Jan-Per Börman. Hensingfors 1980, s. 213
Johannes (1849) – kaljaasi
Närpiöläisellä varvilla vuonna 1835 rakennettu 57 tonninen kaljaasi, kolmihenkinen miehistö. Poistettiin Tammisaaren laivarekisteristä vuonna 1849 sattuneen haaksirikon jälkeen. Under Västnyländska Segel 1840-1898, Jan-Per Börman. Hensingfors 1980, s. 212
Ingeborg (1896) – jahti
Ahvenanmaalaisella varvilla vuonna 1873 valmistunut 26 tonninen jahti, kaksihenkinen miehistö. Poistettiin Bromarvin laivarekisteristä vuonna 1896 sattuneen haaksirikon jälkeen. Under Västnyländska Segel 1840-1898, Jan-Per Börman. Hensingfors 1980, s. 209
Hulda (1875) – kuunari
Vuonna 1874 rakennettu kuunari, vetoisuus 244 tonnia, yhdentoista hengen miehistö. Poistettiin Tenholan alusrekisteristä lokakuussa 1875 sattuneen haaksirikon jälkeen. Hulda (kapt. G.W. Nybergh) ajoi rantaan Tanskan Lemvikissä Jutlannissa ja jäi hylyksi. Hulda oli lankkulastissa matkalla Porvoosta Wisbeachiin. Under Västnyländska Segel 1840-1898, Jan-Per Börman. Hensingfors 1980, s. 207 Morgonbladet 18.10.1875 no 241 Åbo Posten 19.10.1875 no 122 […]
Hangö (1879) – kuunari
Kuunari Hangö oli rakennettu vuonna 1855 Hollannissa ja oli vetoisuudeltaan 117 tonnia. Aluksella oli seitsemän hengen miehistö. Hangö poistettiin Tenholan laivarekisteristä vuonna 1879 sattuneen haaksirikon jälkeen. Under Västnyländska Segel 1840-1898, Jan-Per Börman. Hensingfors 1980, s. 199
Frithjof (1847) – kuunari
Kuunari Frithjof oli rakennettu vuonna 1832 ja oli vetoisuudeltaan 94 tonnia. Sillä oli viiden hengen miehistö. Alus poistettiin Tammisaaren laivarekisteristä vuonna 1847 sattuneen haaksirikon jälkeen. Under Västnyländska Segel 1840-1898, Jan-Per Börman. Hensingfors 1980, s. 195
Frisaren (1851) – kaljaasi
Kaljaasi Frisaren oli rakennettu vuonna 1851 ja oli vetoisuudeltaan 63 tonnia. Kaljaasilla oli kolmen hengen miehistä. Frisaren tuhoutui jo ensimmäisenä vuotenaan, jolloin se poistettiin Tenholan laivarekisteristä. Under Västnyländska Segel 1840-1898, Jan-Per Börman. Hensingfors 1980, s. 195
Enock (1841) – jahti
30 tonninen jahti Enock oli rakennettu Pohjalaisella varvilla. Alus poistettiin Tammisaaren rekisteristä vuonna 1841 sattuneen haaksirikon jälkeen. Under Västnyländska Segel 1840-1898, Jan-Per Börman. Hensingfors 1980, s. 187
Emelia (1841) – kuunari
Kuunari Emelia poistettiin Tammisaaren laivarekisteristä vuonna 1841 sattuneen haaksirikon jälkeen. Under Västnyländska Segel 1840-1898, Jan-Per Börman. Hensingfors 1980, s. 186
Ekenäs (1880) – priki
Priki Ekenäs oli rakennettu vuonna 1872 Spakanäsin varvilla. Sen vetoisuus oli 480 tonnia ja sillä oli neljän hengen miehistö. Priki poistettiin Tammisaaren rekisteristä marraskuussa vuonna 1880 sattuneen haaksirikon jälkeen. Priki (kapt. Berglöf) oli tuomassa lankkulastia Chathamistä kun se haaksirikkoutui Galwayssä Cockle Pointin luona. Under Västnyländska Segel 1840-1898, Jan-Per Börman. Hensingfors 1980, s. 183 Åbo Underrättelser […]
Vuonna 1876 rakennettu priki, vetoisuus 327 tonnia, kahden hengen miehistö. Poistettiin Inkoon laivarekisteristä vuonna 1881 sattuneen haverin jälkeen. Under Västnyländska Segel 1840-1898, Jan-Per Börman. Hensingfors 1980, s. 178
Christinelund (1878) – kaljaasi
Vuonna 1820 rakennettu kaljaasi, vetoisuus 100 tonnia, kolmen hengen miehistö. Poistettiin Tenholan laivarekisteristä vuonna 1878 Viron rannikolla sattuneen haaksirikon johdosta. Under Västnyländska Segel 1840-1898, Jan-Per Börman. Hensingfors 1980, s. 177 Hufvudstadsbladet 2.8.1878 no 177
Charlotta (1842) – kaljaasi
Vuonna 1819 rakennettu kaljaasi, vetoisuus 15 tonnia, yhden hengen miehistö. Poistettiin Tenholan laivarekisteristä vuonna 1842 sattuneen haaksirikon jälkeen. Under Västnyländska Segel 1840-1898, Jan-Per Börman. Hensingfors 1980, s. 176
Carolus (1849) – jahti
Vuonna 1841 rakennettu jahti, vetoisuus 35 tonnia, yhden hengen miehistö. Poistettiin Tammisaaren rekisteristä vuonna 1849 sattuneen haaksirikon jälkeen. Under Västnyländska Segel 1840-1898, Jan-Per Börman. Hensingfors 1980, s. 175
Bosco / Berco (1852) – kuunari
Vuonna 1831 rakennettu kuunari, vetoisuus 37 tonnia, kuuden hengen miehistö. Rekisteröity Tammisaareen, jonka rekisteristä se poistettiin vuonna 1852 sattuneen haaksirikon jälkeen. Under Västnyländska Segel 1840-1898, Jan-Per Börman. Hensingfors 1980, s. 174
Backus (1853) – kaljaasi
Tenholassa kotipaikkaansa pitänyt kaljaasi Backus rakennettiin vuonna 1840 ja oli vetoisuudeltaan 78 tonnia. Kaljaasissa oli kolmen hengen miehistö. Alus poistettiin rekisteristä vuonna 1853 sen kärsittyä haaksirikon. Under Västnyländska Segel 1840-1898, Jan-Per Börman. Hensingfors 1980, s. 172
Condor (1882) – parkki
Tammisaaresta kotoisin ollut parkkilaiva Condor haaksirikkoutui syksyllä 1882 Englannin etelärannikolla kun se oli tuomassa sokerilastia Manilasta. Miehistö pelastui. Condor oli rakennettu vuonna 1874 ja sen vetoisuus oli 590 t. Under Västnyländska Segel 1840-1898, Jan-Per Börman. Hensingfors 1980, s. 35, 107, 178 Tampereen Sanomat 23.11.1882 no 141 Suomalainen Wirallinen Lehti 23.11.1882 no 141
Arion (1880) – parkki
Raahelainen parkki Arion, rakennettu 1864. Vetoisuus 236 lästiä / 491 rek.t., mitat 129′ x 32’4 x 15’5/17’8. Ajautui 15.7.1880 Little Riverin rannikolle Mainessa, jonne jätetty hylyksi. Kapteenina toimi Nyman. Raahen purjelaivat ja niiden päällystöt 1800-luvulla. Koonnut Kai Snellman. Raahen museon julkaisuja nro 8. Kolmas painos 2006, s. 20-21 Helsingfors 24.7.1880 no 168 Hufvudstadsblad 3.8.1880 no […]
Columbus (1852) – fregatti
Vuonna 1832 Raahessa rakennettu 160/143 lästinen fregatti. Mitat: 104′ x 28’30 x 14’80/17’7. Omistajina Z. Franzén / Lang. Ajoi karille Irlannin rannikolla 1852. Alusta ei oltu vakuutettu. Merenkävijöitä ja kauppaporvareita, Martti Levón; WSOY:n kirjapaino Porvoo 1964, s. 178 Raahen purjelaivat ja niiden päällystöt 1800-luvulla. Koonnut Kai Snellman. Raahen museon julkaisuja nro 8. Kolmas painos 2006, […]
Phoenix (1846) – kuunari
Vuonna 1840 Raahessa rakennettu 55 lästinen kuunari, omistajina Franzén & Durchman / Lang. Haaksirikkoutui Vaasassa 1846, alus ei ollut vakuutettu. Vaasassa järjestettiin loppuvuodesta huutokauppa, jossa kaupattiin haaksirikosta pelastettua puuvillalastia. Raahen purjelaivat ja niiden päällystöt 1800-luvulla. Koonnut Kai Snellman. Raahen museon julkaisuja nro 8. Kolmas painos 2006, s. 69-70 Merenkävijöitä ja kauppaporvareita, Martti Levón; WSOY:n kirjapaino […]
Vaasalainen moottorilaiva oli palaamassa kotisatamaansa Englantiin suuntautuneelta matkaltaan. Loppusyksystä oli merelle annettu myrskyvaroitus. Brändön lähestyessä Utötä ajoi se Trutgrundetille murskautuen täysin. Luotseilla oli täysi työ saada pelastettua laivan kymmenhenkinen miehistö. Västra Finland 13.11.1926 no 130 Kaskö Tidning 13.11.1926 no 89 Åland 13.11.1926 no 91A Åbo Underrättelser 14.11.1926 no 311 Västra Finland 16.11.1926 no 131
Normand (1875) – parkki
7.10.1875 havaittiin Utöltä saaren ja Jurmon välillä suuri kaadetuin mastoin hiekkamatalaan juuttunut suuri purjealus neljän mailin päässä suunnassa ESE. Kun Utön ja Jurmon asukkaat kiirehtivät paikalle havaittiin sen olevan puutavaralastissa ja vailla miehistöä. Selvisi, että laiva oli Norjan Sarpsborgista ja nimeltään Normand. Miehistö oli poistunut alukselta puuttuneella laivaveneellä. Lastin purkaminen aloitettiin, mutta laivan pohja oli […]
Sophia (1864) – kuunari
Suomalainen kuunari Sophia haaksirikkoutui Latvian Bolderaan [Bolderāja] sataman aallonmurtajan luona siten, että aluksesta tuli hylky. Sophia (kapt. Erickson) oli tuomassa rautaa Taalintehtaalta. Åbo Underrättelser 15.9.1864 no 109